Tanssivalta talolta vanhankaupungin aukiolle

Tanssiva talo - tancici dum


Kun oot kiinnostavassa paikassa, et tunnu lainkaan väsyvän kävelyyn ja uusien paikkojen ihmettelyyn. Siksi hyvät kengät on ehdottoman tärkeät. Mun kengät tällä helmikuisella reissulla olivat pitkävartiset maiharit. Tän päivän seikkailut veivät minut ensin Karlovo namesti -metroasemalle, josta oli lyhyt kävelymatka ihmettelemään tanssivaa taloa. Tämä on siis kaksi epäsäännöllisen näköistä tornitaloa, jotka yhdessä muodostavat "tanssivan parin" . Luomus on Vlado Milunicin ja Frank Gehryn käsialaa ja he antoivat sille nimen Fred & Ginger. Ylimmissä kerroksissa on ravintola ja katutasossa baari. Tyydyin vaan ottamaan talosta kuvan ulkoa päin, koska sisääntuloaula näytti ruuhkaiselta eikä huvittanut mennä tungokseen.
Palasin takaisin metrolle käveltyäni hetken sinne tänne. Jäin pois Namesti republiky -asemalla ja löysin vahingossa ihan valtavan ostoskeskuksen Palladiumin ja siellä oli liike, johon ihastuin jo Roomassa nimittäin Tally Weijl. En ole kova shoppailija eikä nytkän mukaan tarttunut kuin yks mekko ja paita, mutta tiedän, että ne ei jää kaapin perälle pölyttymään vaan tulee oikeasti käytettyä niin kuin edelliset samasta lafkasta ostetut vaatteet. Googlailin liikettä ja huomasin, että Kouvolan Veturissa oleva Goodwear -liike myy yksinoikeudella Tally Weijl -vaatteita Suomessa. Ihme, kun liike ei muuten ole löytänyt tänne.
Ostoskeskuksesta matka jatkui kävellen kaupungintalon ohi pitkin pikkukujia.
Palanen kaupungintalosta, jonka ulkoasusta ja koristelusta vastasivat 1902-11 aikansa suuret nimet Spillar, Ales ja Mucha.


Näkymää vanhankaupunginaukiolta


Aukio on toiminut monien historiallisten tapahtumien näyttämönä: Kuningas Venceslauksen murha (929), Kaarle IV:n kruunaus (1346), hussilaisten teloitus (1621),  Vaclav Havelin uudenvuodenpuhe (1990) --> Puhe englanniksi
Astronominen kello
Se kello sijaitsee tästä suunnasta katsoen kirkon vasemmalla puolella.

Torilla oli katutaiteilijoita, kaupustelijoita sekä nuoria, jotka kauppasivat turisteille erilaisia retkiä ja jokiristeilyjä. Torin laidalla oli kojuja, joista sai pikkupurtavaa ja kuumaa viiniä, mistä tulikin mun suosikki matkan aikana. Koska ilma oli joka päivä nollan molemmin puolin ja tuli oltua pääasiassa ulkona, oli helppo napata muki viiniä kojusta, kun alkoi palella. Se maksoi aina 50 korunaa eli vajaat 2€.
GOAP - Gallery Of Art Prague

Seuraavaksi sitten nauttimaan taiteesta galleriaan, joka löytyi aukiolta. (Kuvassa rakennuksen takana näkyy muuten Tynin Neitsyt Marian kirkko, joka on Vituksen katedraalin jälkeen Prahan merkittävin uskonnollinen rakennus. Tänne galleriaan ei sitten Praha kortti käynytkään. Lipun pystyi ostamaan yhteen, kahteen tai kaikkiin kolmeen näyttelyyn. Halusin nähdä kaikki 3 ja se kustansi 350 korunaa eli noin 13€.
Tiesitkö muuten, että Andy Warholilla on tsekkiläisjuuret?  Minä en tiennyt. Tai siis hänhän kyllä syntyi Pittsburghissa tsekkiläisvanhemmille. Alkuperäinen sukunimi oli Warhola, jonka hän sitten vaihtoi amerikkalaisempaan, että saisi paremmin töitä.


Alfons Mucha, tsekkitaiteilija, jota hyljeksittiin paikallisissa taidepiireissä, kunnes hän meni Pariisiin ja tuli siellä tunnetuksi.
Ja Salvador Dali ei esittelyä kaipaakaan..


Tässä jonkun taiteilijan näkemys Dalista sarvet päässä. Tämä oli niin aidon näköinen pää, että pystyin kuvittelemaan, miten tuolla Dalilla kääntyy silmät katsomaan mua kohti :D

Kommentit