Saigon by night jeeptour








Päivän 35 asteen kuumuus alkoi hieman hellittää. Istuttiin juniorin kanssa hotellin portailla ja odoteltiin kyytiä. Pian paikalle tuli oppaamme Tommy, joka vei meidät vähän matkan päässä odottavalle jeepille. Se oli mitä loistavin ajoneuvo, koska tuuletus pelasi. Lähdettiin District 10 alueelta kohti keskustaa. Tommy on asunut koko ikänsä kaupungissa ja tuntee sen kuin omat taskunsa. Ihmiset alkoivat keräytyä kadunvarsien kahviloihin perheenjäsenien ja ystävien kanssa. Joka paikassa tuntui olevan vilskettä. Vähän niin kuin Helsingissä vappuna. Saigonissa se on tällaista joka päivä.

Kierros kesti noin neljä tuntia ja kaupungilla pyörimisen lisäksi saatiin syödä tosi hyvin. Tälle kierrokselle kannattaa tosiaan lähteä tyhjällä vatsalla. Ruokailut tapahtuivat yhden hotellin yläkerran ravintolassa sekä hektisessä katukeittiössä myöhemmin illalla. Eteen kannettiin paljon erilaisia pieniä annoksia. Sain tuunata itse kevätkääryleitä ja nauttia Pho Bo keitosta, joka oli lihapullakeittoa nuudeleilla . Juniorille vietnamilainen keittiö oli vähän turhan eksoottista eikä ruoka jäänyt hänelle niin mieleen. Sen sijaan hän nautti saadessaa ajelun aikana seistä jeepissä pitäen kiinni rungosta. 

Kiinalainen uusi vuosi näkyi edelleen kaupungilla. Joka puolella oli panostettu koristeluihin. Oli valokylttejä, kukka-asetelmia ja muuta koristusta pitkin keskustaa. Ajelun aikana Tommy kertoi kaupungin historiasta, kulttuurista ja ihmisistä. Nauttiessamme huikeista näkymistä ja drinkistä Skybarissa, kysyin Tommylta, mitä hän tietää Suomesta. Ensimmäinen vastaus oli yllättäen Jari Litmanen. Vietnamilaiset fanittavat jalkapalloa todella paljon. Se ei kuulema haittaa, vaikka he eivät itse ole lajissa erityisen hyviä. Tommy osasi nimetä myös Nightwishin ja Michael Monroen. Hän kertoo kuuntelevansa hevimetallia ollessaan pahalla päällä ja se helpottaa oloa. 

HCMC on kasvatuksen suhteen vapaampi kuin pohjoisen Hanoi. Siellä vanhempien rooli on hyvin voimakas. Vanhemmat päättävät, mitä lapsi lähtee opiskelemaan. Jos perheellä on oma yritys, lapsi luonnollisesti jatkaa siinä. Suosituimpia ammatteja pohjoisessa ovat kuulema lääkäri ja opettaja, koska opettaja opettaa ja lääkäri auttaa ihmisiä. Jos Hanoin nuoret kapinoivat eivätkä suostu alistumaan vanhempien tahtoo, he muuttavat etelään, kuten Ho Chi Minh Cityyn. Aika surullista toisaalta. Mainitsin Tommylle, että Hoi An tuntuu olevan suosittu paikka sen perusteella, mitä olen lukenut blogikirjoituksia Vietnamissa käyneiltä. Hymy levisi Tommyn kasvoille ja hän sanoi, että 
"Hoi An is the best place. You really need to go there."
Tuo on paljon sanottu mieheltä, joka rakastaa kotikaupunkiaan Saigonia ja on hyvin ylpeä siitä.




Kenelle kierros sopii: Ensikertalaisille HCMC:ssä.
Kenelle ei sovi: En ottaisi mukaan lasta, joka nirsoilee outojen ruokien suhteen, sillä tällä kierroksella ei saa mitään länkkärisafkaa.
Mitä saat: Hyvän esittely kaupunkiin ja mahan täydeltä makunautintoja
Paljonko maksaa: 76USD /38USD (lapsi)

Nettisivu: http://jeeptoursaigon.com/

Tripadvisor: Saigon by night

Central postoffice


Oopperatalo










Ps. Ylin kuva on lainattu sivulta Jeeptoursaigon.com . Tyhmänä en muistanut itse ottaa kunnon kuvaa jeepistä. Muut kuvat ovat minun ottamiani.

Kommentit